seminaarit ja koulutukset

Iso Kirja Nuorisotoiminnot järjestää vuosittain useita pääasiassa viikonlopun mittaisia seminaareja ja koulutuksia, jotka palvelevat seurakuntien lapsi- ja nuorisotyötä. Oikeasta palkista pääset tutustumaan tarkemmin tulossa oleviin seminaareihin. 

Näiden lisäksi Isossa Kirjassa tarjotaan paljon muitakin lyhytkursseja ja seminaareja, joihin pääset perehtymään tästä . Opiston pidempijaksoiseen opiskelutarjontaan voit puolestaan tutustua täällä.  

 

Seminaariuutisia:

Noste-päivät jalkautuu maakuntiin

Valtakunnallisesta koulutusviikonlopusta maakunnalliseen koulutuspäivään siirtymisen takana on toive laajemman joukon tavoittamisesta.


Tammikuussa ei tulla enää järjestämään valtakunnallisia Noste-päiviä Isossa Kirjassa. Sen sijaan kannustamme maakuntia järjestämään keväällä oman koulutuspäivän. Näin olisi useammilla seurakuntien lapsityöntoimijolla parempi mahdollisuus osallistua koulutukseen ja päästä kokemaan yhteyttä alueensa toisten toimijoiden kanssa.

Maakunnallista koulutusta halutaan tukea valtakunnallisesti ja siksi pyrimme tarjoamaan sekä sisällöllistä että kouluttaja-apua alueellisiin koulutuksiin. Ison Kirjan valtakunnallisessa lapsityövaliokunnassa esimerkiksi ideoidaan yhteinen teema vuodelle. Maakunnilla on kuitenkin vapaus järjestää mahdolliset koulutuksensa täysin itsenäisestikin - tai mukaillen valtakunnallista teemaa ja runkoa omien tarpeidensa mukaan.

Alueellisista koulutuksista voit kysyä lisää maakuntasi yhdyshenkilöltä lapsityötoimikunnasta. Nimet löydät sivuiltamme Yhteystiedot / Lapsityön toimielimet alta. Lisätietoja voit myös kysellä Nuorisotoiminnoilta. Tälle keväälle on sovittu jo ainakin seuraavat koulutukset:

Kanta-Häme
11.2. Hämeenlinna, kouluttajana Päivi Isoaho

Pirkanmaa
18.2. Kangasala, kouluttajana Kristiina ja Markku Virkkilä sekä Tuulikki Laamanen

Pohjois-Karjala
3.3. Lieksa, kouluttajana Päivi Asikainen

Kainuu
17.3. Suomussalmi, kouluttajana Päivi Asikainen

Lappi
14.4. Rovaniemi, kouluttajana Päivi Isoaho

Keski-Suomi
21.4. Suolahti, kouluttajana Päivi Isoaho

Kaakkois-Suomi
4.-5.5. Kotkan leirikeskus

Etelä-Savo
19.5. Mikkeli, kouluttajana Helena Korhonen
Lapsi- ja nuorisotyöntekijöiden turvakoulutus 
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: 0509100506

Iso Kirja Nuorisotoiminnot | 014-7514458 | toimintakoordinaattori(at)isokirja.fi | nuorisotoiminnot.isokirja.fi | www.isokirja.fi